Mattokymppi – kotisi mittaisia mattoja jo vuodesta 1975
Monet ideat ja päätökset ovat saaneet alkunsa saunan lauteilla. Sattumankaupan sekä häiden toteuduttua voi syntyä Mattokympin kaltaisia yrityksiä, joiden tarina on jatkunut jo viidenkymmenen vuoden ajan.
”Kaikki alkoi mattojen myymisellä turuilla ja toreilla. Varhaisessa vaiheessa mukaan tuli myös oma mattokutomo. Lauttaliput tilattiin lähestulkoon kättelyssä ja myyntiä laajennettiin myös Ruotsiin ja lopulta Norjan puolelle. Vienti tuntui vetävän. Osa matoista kudottiin itse ja osa hankittiin alihankkijoilta. Ensimmäiset kansainväliset messutuulet käytiin haistelemassa jo 70-luvulla”
-Thomas Leppänen
Mattokymppi on ollut osana kotien mattohankintoja jo yli 50 vuoden ajan. Juhlimme täysiä kymmeniä vuonna 2025. Vuosikymmeniin on mahtunut monenlaista ja voit tutustua Mattokympin historiaan tarkemmin täältä.
Mattokymppi haluaa tarjota asiakkailleen monipuolisen ja laadukkaan valikoiman. Me kunnioitamme perinteitä, mutta haluamme olla osana myös tulevaisuuden koteja.



