Ostoskorisi on tyhjä!
Tuotekuvaus
Kelo helppohoitoinen matto on sileäksi kudottu matto kaikkiin kodin tiloihin. Saat matosta omilla mitoilla juuri sinun kotiisi sopivan maton.
- Helppohoitoinen
- Omilla mitoilla
- Sisälle ja ulos
- Pölyämätön ja vesipestävä
Sileä ja tiivispintainen matto soveltuu etenkin keittiöön, eteiseen ja kodinhoitohuoneeseen. Maton pinta on helppo imuroida ja pyyhkiä puhtaaksi, joten se sopii erinomaisesti esimerkiksi ruokapöydän alle. Tilaa tarpeeksi suuri matto, jotta kaikki tuolin jalat mahtuvat reilusti matolle, myös silloin kun ruokapöydän äärellä istutaan. Pöydän ympärille olisikin hyvä varata tuoleille tilaa noin 50-60 cm. Matto on pölyämätön ja kestää hyvin kulutusta. Etenkin eteisen- ja ja käytävämattojen alle kannattaa laittaa erillinen liukueste, jotta matto pysyy paikallaan.
Pohjaamaton ja läpäisevä matto soveltuu myös ulkokäyttöön esimerkiksi terassille, lasitetulle parvekkeelle tai kesäkeittiöön. Matto on helppohoitoinen valinta myös mökille. Saat tilattua matosta myös kokolattiamaton aina noin 4 metrin leveyteen saakka.
Matto tehdään aina asiakkaan mittojen mukaan. Matosta on mahdollista leikata myös erikoisen muotoisia mattoja asiakkaan kaavojen ja mittojen mukaan. Kelo matosta on mahdollista tehdä mattoja myös hankalan mallisiin tiloihin, kuten toimistoon, asuntoautoon, veneeseen tai asuntovaunuun. Matosta on mahdollista tilata myös pyöreitä mattoja. Ole yhteydessä asiakaspalveluumme (info@mattokymppi.fi), jos sinulla on kysyttävää Kelo matosta tai haluat tilata erikoisen muotoisen maton.
Maton hintaan lisätään voimassa oleva viimeistely, eli kanttauksen hinta. Matto kantataan ympäri joko langalla tai puuvillanauhalla, ulkotiloihin suositellaan vain lankakanttausta. Maton maksimileveys on noin neljä metriä ja matosta saa tarvittaessa hyvinkin ison maton aina 15 metrin pituuteen saakka. Jos tarvitset pitemmän maton, ole yhteydessä asiakaspalveluumme.
Huomaathan, että mittatilauksena tehdyillä matoilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Jos mietit maton sävyä, voit tilata matosta kotiisi pienet mallipalat.
Imurointi ja tuuletus säännöllisesti, tarvittaessa tasovesipesu 30-asteisella vedellä. Käytä mietoa pesuaineliuosta, huuhtele huolellisesti ja kuivata matto tasossa. Puhdista pienet tahrat paikallisesti heti tuoreeltaan mietoon pesuliuokseen kostutella nukkaamattomalla liinalla. Vältä turhaa pesua.
NOKOHOME
Kelo helppohoitoinen matto
2,49 € – 711,00 €
Kelo helppohoitoinen matto on sileäksi kudottu matto kaikkiin kodin tiloihin. Saat matosta omilla mitoilla juuri sinun kotiisi sopivan maton.
Löydä tuote myymälästä
HUOM!
Rullasta leikattavat matot ovat tilaustuotteita. Ole yhteydessä myymälään ja varmista haluamasi tuotteen saatavuus ja toimitusaika.
Tuotteen myymäläsaldo näkyy vasta kun olet valinnut tuotteelle värin ja koon.
Espoo | |
---|---|
Vantaa | |
Palokka | |
Helsinki | |
Lahti | |
Brändi | NOKOHOME |
---|---|
Materiaali | 100 % polypropeenia, pohjamateriaali sisältää lateksia |
Valmistusmaa | Belgia |
Ohjeet | Imurointi ja tuuletus. Tasopesu 30 °C, tasokuivaus. Imurin pyörivät harjakset saattavat vahingoittaa mattoa. |
Paksuus | |
---|---|
Pakkauskoko |
Paino | Ei saatavilla/-tietoa |
---|---|
Mitat | Ei saatavilla/-tietoa |
Väri | pellava |
Koko | 100×200 cm, 120×170 cm, 140×200 cm, 160×230 cm, 200×200 cm, 200×250 cm, 200×300 cm, 230×330 cm, 400 cm rulla, 80×200 cm, 80×250 cm, 80×300 cm, mallipala, Ø140 cm, Ø160 cm, Ø200 cm, oma koko m2 |
Nouto myymälästä - 0 €
Nouto Mattokympin myymälästä ilman toimituskuluja. Toimitusaika myymälästä noudettavilla tuotteilla noin 5-10 arkipäivää. Kaikki tuotteet toimitetaan myymälöihin keskusvarastoltamme Jyväskylästä. Myymälöiden valikoima voi vaihdella.
Postipaketti - 6,90 €
Nouda pakettisi lähimmästä postista. Huom! Kaikki 2 m pitkät tilaukset toimitamme automaattisesti kotiovelle.
Tilauksesi on noudettavissa lähimmästä Postin toimipisteestä. Voit esittää meille myös kassasivun lisätiedot kentässä toiveen postin toimituspaikasta. Huom! Pakettisi saattaa valinnastamme huolimatta ohjautua toiseen toimipisteeseen, jos paketti on liian suuri Postin toimipisteeseen/pakettiautomaattiin tai kyseinen toimipiste/automaatti on täynnä.
- Saat Postilta sähköpostiisi seurantakoodin, kun tilauksesi on pakattu varastollamme
- Saat Postilta ilmoituksen, kun lähetys on noudettavissa toimipisteestä
- Posti säilyttää lähetystä 7 vrk, jonka jälkeen lähetys palautuu takaisin meille. (Huom! tilauksen noutamatta jättäminen ei ole palautus. Noutamattomista tilauksista veloitamme 14,90 €. Emme myöskään palauta alkuperäisiä toimituskuluja
- Mikäli tilaus sisältää useita tuotteita, tilaus voidaan toimittaa monipakettilähetyksenä. Jokaisesta lähetyksestä muodotuu oma lähetyksen seurantatunnus eli paketit saattavat saapua toimipisteeseen eripäivinä ja jokaisesta tulee oma noutoilmoitus.
Postin Kotipaketti / Netlux rahti - 15,90 €
Posti tai Netlux toimittaa lähetyksen kotiovellesi! Toimitamme kaikki 2 m pitkät lähetykset rahtiyhtiö Netlux Logisticsilla.
Jos tilauksesi kuljettaa Posti:
Nouda pakettisi lähimmästä postista. Huom! Kaikki 2 m pitkät tilaukset toimitamme automaattisesti kotiovelle.
- Saat Postilta sähköpostiisi seurantakoodin, kun tilauksesi on pakattu varastollamme
- Posti on sinuun yhteydessä viestillä toimitusajan sopimiseksi. Kuljetukset suurimmissa kaupungeissa yleensä arkisin klo 8-21, muilla alueilla jakelu klo 14 mennessä.
- Mikäli tilaus sisältää useita tuotteita, tilaus voidaan toimittaa monipakettilähetyksenä. Jokaisesta lähetyksestä muodotuu oma lähetyksen seurantatunnus eli tilauksesi voidaan toimittaa eri päivinä kotiovellesi.
Jos tilauksesi kuljettaa Netlux:
- Netlux käyttää toimituksissaan alihankkijoita esimerkiksi Post Nord
- Kuljettavalta rahtiyhtiöltä ollaan sinuun yhteydessä ennen toimitusta (viesti tai soitto).
- Mikäli tilaus sisältää useita tuotteita, tilaus voidaan toimittaa monipakettilähetyksenä. Jokaisesta lähetyksestä muodotuu oma lähetyksen seurantatunnus eli tilauksesi voidaan toimittaa eri päivinä kotiovellesi.
Suurtoimitusmaksu - 49,90 €
HUOM! Suurtoimitusmaksu 49,90 € peritään kaikista 400 cm rullasta tilattuihin terassimattoihin. Suurtoimitusmaksu lisätään tuotteen hintaan automaattisesti kassalla. HUOM! Yli 600€ ostoksista ei peritä suurtoimitusmaksua. Suurtoimitukset toimitetaan aina kotiovelle.
Miksi kannattaa tilata meiltä?
- Nopeat toimitukset jopa kotiovelle saakka (2-5 arkipäivää) (Huom! ei koske mittatilaustuotteita, mittatilaustuotteilla toimitusaika noin 5-10 arkipäivää)
- Ilmaiset toimitukset yli 119€ tilauksiin
- Joustavat maksutavat - tilaa nyt ja maksa myöhemmin
- 14 vrk vaihto- ja palautusoikeus (Huom! ei koske mittatilaustuotteita)
- Maksa ostokset heti. myöhemmin tai osissa usealla eri vaihtoehdolla Klarna. Lisää tietoa saatavilla olevista maksutavoista löydät täältä.
Tarvitsetko apua?
Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään
Ma-pe 8-16
Voit myös tutustua meiltä usein kysyttyihin kysymyksiin.
Saatat myös pitää...
-
Inari villamatto
2,49 € – 711,00 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Kaarna helppohoitoinen matto
2,49 € – 269,00 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Louhi helppohoitoinen matto
2,49 € – 249,00 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Nature helppohoitoinen matto
2,49 € – 711,00 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.
Tutustu myös
-
Riitta villamatto
179,00 € – 525,00 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Ale!
Sienna kumipohjainen matto
2,49 € – 13,50 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Havana kumipohjainen matto
2,49 € – 119,00 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
VM Carpet Hattara
172,00 € – 906,00 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.